Elämän rajallisuus

Jaakko Sopanen | 28.9.2017 13.03

Elämän rajallisuus

Elämä on ihmeellistä ja toisinaan myös yllätyksellistä. Joskus joudumme tilanteisiin joihin emme koskaan ajatelleet joutuvamme.

 Minäkin jouduin tässä vähän aikaa sitten ambulanssinkuljettajaksi. Ystäväni sai sairaskohtauksen, hetkellisen tajuttomuuskohtauksen ja ihan yhtäkkiä huomasin ajavani autoa kovalla kiireellä kohti terveyskeskuksen ensiapua.

 Kokemukseni ei ole mitenkään ainutkertainen, monet meistä vievät läheisiään sairaaloihin. Minussa se kuitenkin vaikutti mielenkiintoisia reaktioita. Yhtäkkiä, arkipäivän aamuhetkeen täysin kutsumatta tullut kuoleman läheisyys sai elämän näyttäytymään aivan toisenlaiselta.

 Arjen monet pienet huolen aiheet, tekemättömät työt tuntuivat hetkessä merkityksettömiltä. Tärkeintä oli siinä hetkessä vain, että ystäväni elämä saisi jatkua, että hän saisi jäädä eloon ja ettei sairaskohtaus jättäisi mitään pysyviä vammoja.

 Iankaikkisuus tuli myös käsin kosketeltavan lähelle. Mietin ystäväni elämää: Onko nyt se hetki jolloin yhteinen taipaleemme päättyy? Onko tämä viimeinen hetki kun olemme yhdessä tässä ajassa? Kuoleman läheisyys kirkasti sekä elämän arvon että myös sen haurauden.

 Jokainen joka uskoo minuun elää, vaikka hän olisi kuollut, sanoi Jeesus Johanneksen evankeliumitekstin mukaan. Entä sitten, jos ystäväni olisi kuollut? Raamatun mukaan hänelle, Jeesukseen uskovalle, kuolema olisi ollut muutto parempaan, Jumalan taivaaseen, jossa hän odottaisi vanhurskasten ylösnousemuksen aamua.

 

Älköön teidän sydämenne olko murheellinen, uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun. Minun Isäni kodissa on monta asuinsijaa. Ellei niin olisi, en minä sanoisi teille että minä menen valmistamaan teille sijaa. Uskova veljeni kohdalla Jeesuksen lupaus olisi astunut voimaan ja hänen pyhiinvaelluksensa Jeesuksen seurassa olisi vaihtunut näkemiseen.

 Niin on Jumala maailmaa rakastanut, että Hän antoi ainoan poikansa, ettei yksikään joka häneen uskoo hukkuisi vaan että hänellä olisi iankaikkinen elämä. Raamatun mukaan kuoleman jälkeen mahdollisuuksia on kaksi: Iankaikkinen elämä Jumalan tykönä tai iankaikkinen ero Jumalasta kadotuksessa. Siksi Jeesus on niin tärkeä, koska vain hän voi antaa iankaikkisen elämän. Elämän luovuttaminen Jeesukselle on elämäsi tärkein ja merkittävin päätös, koska sen tehtyäsi elämäsi on turvassa, iankaikkisesti. Valitse siis elämä, valitse Jeesus!

 Minun ystävälläni kävi hyvin. Saavuimme ensiapuun ajoissa ja hän sai hyvän lääketieteellisen avun elämäänsä. Elämä jatkuu.

 

Jumala elämäsi, lähtemisesi ja tulemisesi siunatkoon, nyt ja aina!

Jaakko Sopanen, pastori, Sotkamon helluntaiseurakunta